

Vastaus: Kolme eri bussia, jotka kaikki olivat yhtä aikaa juuttuneet tuohon yliopiston vieressä olevaan loivaan ylämäkeen. Ei kyllä mikään ihmekään, sillä tiet ovat siinä kunnossa, että niillä voisi luistella. Lunta on riittänyt koko alkuvuoden. Päivällä lämpötilat kyllä menevät yleensä plussan puolelle, minkä vuoksi tiet ovat sitäkin liukkaampia.
Minulla on nyt yhteensä kolme tenttiä takana ja vielä kaiketi viisi edessä. Tänään meinasi jäädä koko tentti väliin, kun matkalla yliopistolle lähijuna (S-Bahn) kääntyikin takaisin kohti keskustaa jonkin poliisijutun takia. Olin kyllä lähtenyt ihan ajoissa, mutta siinä vaiheessa tuli vähän hätä. Menin sitten Metronom-paikallisjunalla Harburgiin melkoisen myöhään, ja siellä vieläpä menin väärään bussiin, kun en tunne siellä paikkoja kovin hyvin. Bussit kulkivat tuon liukkauden takia muutenkin epäsäännöllisesti. Eipä oma bussinikaan - siis sitten kun vihdoin pääsin yliopistolle - pysähtynyt ihan tuossa pysäkillä, kun siinä oli jo yksi juuttunut bussi. Loppujen lopuksi olin 25 minuuttia myöhässä, mutta onneksi sain vielä tehdä tentin.
Tämänpäiväinen tentti oli englanniksi, mutta viime viikolla pääsin kokeilemaan myös tentin tekemistä saksaksi. Siitä huolimatta, että minulla oli sanakirja, vastausten kirjoittaminen oli yllättävän hankalaa. En olisi saanut järjellisessä ajassa mitään esseevastauksia aikaan, joten vastauksissani oli aika paljon piirroksia. Tenttiin lukiessa olin päättänyt, että opettelen mieluummin, mitä asiat tarkoittavat, kuin mikä niiden oikea saksankielinen nimi on. Tenttitilanteessa piti sitten vähän keksiä sanoja itse, mutta selitin kyllä mahdollisimman hyvin, mitä missäkin kohti tarkoitan.
Seuraava tentti onkin huomenna, onneksi luennon jälkeen, joten olen todennäköisesti sentään ajoissa paikalla. Pääsen tästä ilokseni lukemaan varmaan 20 vuotta vanhoja skannattuja saksankielisiä piirtoheitinkalvoja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti