keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Loma!

Kuten otsikko kertookin, olen vihdoinkin lomalla! Tällä hetkellä voin siis olla varsin tyytyväinen, että saksalaisilla on lomia näin ihmeellisiin aikoihin. Loma jatkuu mukavasti vielä huhtikuunkin puolelle, eli ehdin tässä tehdä kaikkea kivaa.

Loma tarkoittaa myös, että tentit ovat ohi. Nyt voin sitten selostaa kaiken järjettömistä tenttikäytännöistä! Nämäkin taitavat olla Saksassa yliopistokohtaisia, mutta näin ainakin meillä Technische Universität Hamburg-Harburgissa.

Tentti-ilmoittautuminen ja muu tentteihin liittyvä byrokratia on aivan älytöntä. Joulukuussa piti käydä tenttitoimistossa kirjoittamassa lista tenteistä, joihin haluaa osallistua. Tässä vaiheessa ei vain vielä ollut edes tiedossa, milloin mikäkin tentti järjestetään. Ilmoittautuminen on pakollista, mutta jostain syystä tietoja ei välitetä tenttitoimistosta luennoitsijalle. Monissa tenteissä joutui vielä erikseen allekirjoittamaan paperin, jossa vahvisti olevansa tietoinen, että jos selviää, ettei olekaan ilmoittautunut kyseiseen tenttiin, suoritus hylätään. Toisaalta jos ei osallistunutkaan tenttiin, piti hankkia lääkärintodistus. Monen tentin alussa kysyttiinkin, ovatko kaikki varmasti terveitä, koska tentin alettua ei ole enää mahdollista livistää ja hankkia lääkärintodistusta. Erasmus-opiskelijana tenttiin piti joka tapauksessa tuoda lomake, jonka saimme kutakin tenttiä varten tenttitoimistosta. Luennoitsija täyttää lomakkeen, minkä jälkeen se toimitetaan tenttitoimistoon. Yleensä luennoitsija lähettää sen suoraan sinne, mutta olen saanut yhden lomakkeen postissa ja yhden hakenut erillisestä tenttienhakutilaisuudesta. Hieman monimutkaisempaa kuin TKK:lla, jossa tentteihin ilmoittaudutaan netissä, reputtamisesta tai tentistä poissaolosta ei tule uusintatenttiä kummempia seuraamuksia ja suoritukset kirjataan automaattisesti opintorekisteriin, jota voi itse pällistellä netissä.

Vieläkin enemmän minua tosin ihmetytti tentteihin varattu aika. Kun TKK:lla kolme tuntia on aika yleinen tenttiaika, täällä monet tentit kestävät vain tunnin! Yhdessäkin tentissä oli tunti aikaa ja 17 kysymystä, jotka eivät kaikki olleet ihan lyhyitä ja monissa piti vielä piirtääkin kaikenmaailman käppyröitä. Kysymykset eivät sinällään olleet vaikeita, mutta vastaukset piti kirjoittaa todella nopeasti, jos halusi vastata kaikkiin kysymyksiin. Yhden tentin tiedän jo reputtaneeni, ja siinä suurena syynä oli se, etten tunnissa ehtinyt vastata kuin ehkä puoleen kysymyksistä. Kyseisessä tentissä oli vielä monta laskuakin mukana, mikä on mielestäni sulaa hulluutta tunnin tentissä. Vähäinen aika aiheuttaa ongelmia varsinkin saksankielisissä tenteissä. Tähän mennessä olen kaikkiin saksankielisiin tentteihin kyllä saanut ottaa sanakirjan mukaan, mutta ei tunnin tentissä ehdi kovin montaa sanaa etsiä, saati muotoilla kieliopillisesti oikeita saksankielisiä lauseita. Viimeinen tenttini oli kaksituntinen ja se tuntui muiden tenttien jälkeen suorastaan luksukselta!

Hampuri on muuten edelleen hyvin talvinen. Tuntuu, että uutta lunta tulee aina heti, kun edelliset vähän pääsevät sulamaan. Tällaista talvea täällä ei kuulemma ole ollut yli kahteenkymmeneen vuoteen. Ystäväni Peter, jonka synttäreillä kävin syksyllä, oli vähän aikaa sitten Hampurissa käymässä, ja kävimme katsomassa talvista Speicherstadtia ja satamaa. Tässä kuvia sieltä:






tiistai 2. helmikuuta 2010

Lumi yllätti autoilijat, Saksassakin

Kuva-arvoitus: mitä näette kuvissa?



Vastaus: Kolme eri bussia, jotka kaikki olivat yhtä aikaa juuttuneet tuohon yliopiston vieressä olevaan loivaan ylämäkeen. Ei kyllä mikään ihmekään, sillä tiet ovat siinä kunnossa, että niillä voisi luistella. Lunta on riittänyt koko alkuvuoden. Päivällä lämpötilat kyllä menevät yleensä plussan puolelle, minkä vuoksi tiet ovat sitäkin liukkaampia.

Minulla on nyt yhteensä kolme tenttiä takana ja vielä kaiketi viisi edessä. Tänään meinasi jäädä koko tentti väliin, kun matkalla yliopistolle lähijuna (S-Bahn) kääntyikin takaisin kohti keskustaa jonkin poliisijutun takia. Olin kyllä lähtenyt ihan ajoissa, mutta siinä vaiheessa tuli vähän hätä. Menin sitten Metronom-paikallisjunalla Harburgiin melkoisen myöhään, ja siellä vieläpä menin väärään bussiin, kun en tunne siellä paikkoja kovin hyvin. Bussit kulkivat tuon liukkauden takia muutenkin epäsäännöllisesti. Eipä oma bussinikaan - siis sitten kun vihdoin pääsin yliopistolle - pysähtynyt ihan tuossa pysäkillä, kun siinä oli jo yksi juuttunut bussi. Loppujen lopuksi olin 25 minuuttia myöhässä, mutta onneksi sain vielä tehdä tentin.

Tämänpäiväinen tentti oli englanniksi, mutta viime viikolla pääsin kokeilemaan myös tentin tekemistä saksaksi. Siitä huolimatta, että minulla oli sanakirja, vastausten kirjoittaminen oli yllättävän hankalaa. En olisi saanut järjellisessä ajassa mitään esseevastauksia aikaan, joten vastauksissani oli aika paljon piirroksia. Tenttiin lukiessa olin päättänyt, että opettelen mieluummin, mitä asiat tarkoittavat, kuin mikä niiden oikea saksankielinen nimi on. Tenttitilanteessa piti sitten vähän keksiä sanoja itse, mutta selitin kyllä mahdollisimman hyvin, mitä missäkin kohti tarkoitan.

Seuraava tentti onkin huomenna, onneksi luennon jälkeen, joten olen todennäköisesti sentään ajoissa paikalla. Pääsen tästä ilokseni lukemaan varmaan 20 vuotta vanhoja skannattuja saksankielisiä piirtoheitinkalvoja!