Loppusanat

Tätä blogitekstiä olen kirjoittanut jo noin kuukauden. Aluksi tuntui, että koko vaihtovuosi oli päässä yhtenä möykkynä, jota ei oikein saanut käsiteltyä. Nyt on jo pikkuhiljaa alkanut sopeutua takaisin Suomeen. Välillä koko vaihtovuosi tuntuu kaukaiselta, vähän kuin unelta. Pitää oikein muistutella itseään, että minä todellakin olin Saksassa. Toivottavasti joku vielä lukee tämänkin merkinnän viivytyksestä huolimatta.

Mitä sitten vaihtovuodesta jäi käteen? Ehkä tärkeinpänä juttuna kielitaito. Osaan saksaa nykyään sujuvasti. Se olikin vaihtovuoteni päätavoite. En olisi ikinä voinut oppia sitä näin hyvin Suomesta käsin. Kielitaidon kehittäminen tosin vaatii ulkomaillakin omaa aktiivisuutta. Olisin helposti voinut jäädä pyörimään muiden vaihtareiden seurassa ja oppia heiltä vain huonoa englantia. Halusin kuitenkin tutustua nimenomaan saksalaisiin, ja niin myös tein.

Päätöstäni etsiä huone kimppakämpästä olen miettinyt aika paljon. Jälkikäteen mietittynä olisi ollut paljon helpompi asua asuntolassa, koska nyt tiedän, että olisin joka tapauksessa tutustunut saksalaisiin. Ainakin Hampuriin menijöiden kannattaa muistaa, että huoneen löytyminen on varsinkin syksyisin vaikeaa. Aika tietysti kultaa muistot ja asunnottomuuskin on nyt vain kokemus muiden joukossa, mutta eihän se epätietoisuus tietenkään kivaa ollut. Paikkakunnilla, joissa asuntotilanne on parempi, kimppakämpän etsiminen sen sijaan kannattaa.

Ulkomailla asuessa tajuaa myös Suomesta aivan uusia asioita. Vaikka Suomi ja Saksa ovatkin melko samanlaisia maita, erojakin on paljon. On ollut ihana käydä Suomessa uimassa, kun se ei maksakaan 7 euroa (eikä saunasta tarvitse maksaa lisämaksua). Kirjastokin on täynnä kivoja kirjoja ilman vuosimaksuja. Tykkään myös siitä, että voin apteekissa katsella kaikessa rauhassa eikä tarvitse pyytää kaikkea tiskin takaa. Toki Saksassa tietyt asiat ovat myös paremmin kuin Suomessa. Yleinen hintataso on alempi. Drogerie-tyyppisiä kosmetiikkaa ja päivittäistavaroita myyviä liikkeitä (kuten Rossman) kaipaisin Suomeenkin. Sairaskassoihin perustuvaa terveydenhuoltojärjestelmää, jossa kaikki käyvät itse valitsemillaan yksityisillä lääkäreillä ilman sen kummempia jonotteluja, pidän myös hyvänä. Hampurissa julkinen liikenne on hyvin toimivaa. Hampurin vilinään verrattuna Helsinkikin tuntuu ihan tyhjältä.

Mielenkiintoista kyllä, minulle kehittyi vuoden aikana melko vahva hampurilainen identiteetti. Saksan sisällä matkustaessani koin usein olevani enemmän Hampurista kuin Suomesta. Pidän identiteetin laajentumista rikkautena. Olenhan minä muutenkin jo savolainen, suomalainen ja eurooppalainen, eikä hampurilaisuus ole muista identiteeteistä pois.

Saksassa opin arvostamaan yliopistoani Suomessa. On ihanaa, kun kaiken voi hoitaa netissä, kurssit ovat pääosin hyvin järjestettyjä, opiskelijoiden nurinasta huolimatta kursseista saa ihan kivasti opintopisteitä ja tenteissä on riittävästi aikaa. Hampurin teknillistä yliopistoa (Technische Universität Hamburg-Harburg) en voi valitettavasti suositella kenellekään, vaikka Hampuri onkin ihana kaupunki. Toisaalta muissa yliopistoissa opiskelevat saksalaisetkin ovat olleet järkyttyneitä kuullessaan, miten huonosti asiat toimivat tuolla. Uskon siis, että tuo on vain poikkeustapaus ja suurimmassa osassa saksalaisista yliopistoista kaikki toimii paremmin.

Oliko vaihtovuosi sellainen kuin odotin? Ei. Se oli niin paljon kaikkea, mitä en olisi ikinä osannut odottaa. Ei sitä vain voinut etukäteen kuvitella, millaista kaikki olisi. Suosittelen siis lähtemään vaihtoon avoimin mielin. Kärsivällisyyttä tarvitaan myös paljon. Yliopistoni nettisivuilla lukee, että vaihdossa oppii sietämään epätietoisuuden tunnetta. Se on ihan totta. Kannattaa siis varautua siihen, että kaikki ei sujukaan ihan niin helposti kuin sen teoriassa pitäisi. Kyllä kaikki kuitenkin selviää, ennemmin tai myöhemmin.

Kannattiko lähteä vaihtoon? Kyllä, ehdottomasti. Kaikkine hankaluuksineenkin se oli huikea kokemus. Korkeakouluvaihto on todella helppo tapa lähteä ulkomaille. Varsinkin Eurooppaan pääsee helposti Erasmuksen kautta, opintotuki juoksee ulkomaillakin ja päälle saa vielä yleensä stipendejä. Jos en olisi lähtenyt, olisin varmasti harmitellut sitä myöhemmin.

Tämä blogi päättyy tähän, mutta jää kuitenkin tänne luettavaksi. Myös kommentoinnin jätän auki. Saan uusista kommenteista sähköpostia, joten jos jollakulla on kysyttävää tai kommentoitavaa, kirjoittakaa ihmeessä, vaikka tästä viimeisestä merkinnästä olisikin aikaa.

Tässä vielä kuvia Lüneburgista, jossa kävin viimeisellä viikolla ja jossa oli todella kaunista:

Hagenbeckin eläintarha

Niin se vuosi on vain mennä hujahtanut. Vaihtovuottani on enää tasan kaksi viikkoa jäljellä. Kesälomalla olen tehnyt kaikennäköistä, mitä en ole muuten ehtinyt. Hagenbeckin eläintarhaan olin halunnut jo kauan. Viime viikolla sain vihdoin mentyä. Voin sanoa, että kannatti! Eläimiä oli todella paljon ja vaikka minkälaisia. Kivointa oli, että tiettyjä eläimiä sai myös syöttää. Erityisesti norsujen syöttäminen oli hauskaa.

Toinen suosikkini eläintarhassa olivat paviaanit. Niiden puuhia oli mielenkiintoista seurata. Niillä oli myös todella pieni paviaanivauva (kyllä, kuvassa oleva pieni tumma mytty on vauva).

Myös muita eläimiä oli sen verran paljon, että katseltavaa riitti koko päiväksi.

Schiermonnikoog ja euroviisuhuumaa

Edellisestä kirjoituksesta onkin päässyt taas vierähtämään aikaa. Uusi lukukausi on lähtenyt käyntiin ja pyörinyt aika samaa rataa kuin edellinenkin, tosin nyt jo enemmän rutiinilla. Rutiinin onneksi rikkoi Pfingstferien eli helluntailoma, joka on yliopistossani viikon mittainen. Perjantaista maanantaihin olin Hollannissa, Schiermonnikoog-nimisellä saarella, joka sijaitsee Pohjanmeressä eli manner-Hollannista vähän pohjoiseen päin, aika lähellä Saksan rajaa. Saari on noin 16 kilometriä pitkä ja 4 kilometriä leveä ja enimmäkseen aika tyhjä ja savolaisen silmään suorastaan lättänä:







Saaressa on yksi kylä, jonka nimi on myöskin Schiermonnikoog:




Saari on lähes autoton. Siellä kulkee bussien lisäksi vain muutamia henkilöautoja, joihin saaren asukkailla on erityislupa. Muut eivät saa tuoda saarelle autoja. Yleisin kulkuneuvo onkin Hollannissa muutenkin suosittu polkupyörä, jolla on näppärä ajella ympäri saarta, varsinkin kun maa on tosiaan tasaista.


Ympäriinsä pyöräilyn lisäksi saarella voi vaikkapa makoilla rannalla...


...tai syödä hollantilaista vla-vanukasta...



...tai vaikkapa katsella eläimiä. Majoituspaikkamme pihassa oli kanoja ja kilejä.


Kilit olivat varsinaisia linssiluteita (tai sitten ne vain halusivat syödä kamerani).


Hollannista ehdinkin sopivasti takaisin euroviisusemifinaaleja katsomaan. Suomihan ei päässyt finaaliin, mutta se ei minua kauheasti harmittanut, sillä suosikkini oli Saksan Lena, joka oli automaattisesti finaalissa. Tykkäsin Lenasta heti nähtyäni hänet Saksan karsinnoissa. Finaali olikin yhtä juhlaa, ihan kuin Lordin kanssa aikoinaan. Finaalia katsoin kaverini luona, mutta tuloksen selvittyä lähdimme Reeperbahnille, jossa pidettiin kaiketi Saksan suurimmat viisunvalvojaiset. Hymy oli herkässä.



Nyt loma on kuitenkin ohi ja arki alkanut. Onneksi on silti jotain, mitä odottaa, nimittäin ensi viikolla Hampuriin pölähtää joukko savolaisnaisia.

Kevään merkkejä ja Elbe

En olekaan taas pitkään aikaan ehtinyt kirjoittaa mitään. Minulla on melkein joka päivä luentoja kuuteen asti, mikä tarkoittaa, etten ainakaan ennen seitsemää ole kotona. Lisäksi minulla on tiistaita - jolloin minulla ei ole luentoja lainkaan - lukuunottamatta joka päivä vähintään parin tunnin tauko keskellä päivää. Olisin mieluummin yliopistolla putkeen 4-6 tuntia. Asun sen verran kaukana, etten viitsi lähteä kotiinkaan taukojen ajaksi.

Kuvia olen onneksi ehtinyt ottaa tässä välissä pariinkiin otteeseen, kun täällä on ollut kauniita päiviä. Olen bongaillut kevään merkkejä, kuten narsisseja...

...ja kukkivia kirsikkapuita.




Kävin myös viime viikonloppuna Elbellä sellaisella lautalla, joka on vähän kuin paikallisjuna tai -bussi, ja jolla saa myös tavallisella julkisen liikenteen lipulla kulkea. Sää oli mitä mainioin ja siksi otinkin paljon kuvia.














Toiseksi viimeisessä ja neljänneksi viimeisessä kuvassa on myös St. Michaelis -kirkko eli tuttavallisemmin Michel, joka on kenties Hampurin tunnetuin maamerkki. Viimeisessä kuvassa on puolestaan museolaiva Rickmer Rickmers, joka on rakennettu vuonna 1896.

Nyt ilmat ovat valitettavasti viilentyneet, mutta toivottavasti pian taas lämpenee. Lämpimällä ilmalla on paljon mukavampi olla ulkona ja käydä katselemassa kaikennäköistä, sen mitä nyt luennoilta ehtii.