sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Marsberg

Tänä viikonloppuna oli suuntana Marsberg-niminen pikkukaupunki, joka sijaitsee Paderbornin lähellä Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa (Saksan maantietoa tuntemattomille tiedoksi, että kyseinen osavaltio sijaitsee Länsi-Saksassa, pohjois-eteläsuunnassa suunnilleen puolessavälissä, ja on asukasluvultaan Saksan suurin osavaltio, kiitos Rein-Ruhrin kaupunkikeskittymän). Marsbergissä ei ollut väenpaljoudesta tietoakaan, kuten kuvasta näkyy.


En olisi kyllä tuonne ihan sattumalta eksynytkään, mutta siellä asuva ystäväni Peter vietti 18-vuotissyntymäpäiviään. Talossa oli kyllä aikamoinen hulina, koska vieraita oli paljon ja muutamaa lukuunottamatta kaikki myös jäivät yöksi sinne. Onneksi talo oli iso, oikeastaan sisältä vielä paljon isompi kuin miltä ulkoapäin näyttää!


Sain myös aikamoisen annoksen saksan kieltä, sillä olin ainut ulkomaalainen. Isommissa porukoissa saksan puhuminen on edelleen vaikeaa, mutta varsinkin yöllisellä kävelyretkellä tuli puhuttua paljon. Näin myös tien varressa ilmeisesti pyhiinvaeltajille tarkoitetun rukoilupaikan, jossa oli isohko maalaus ja liiketunnistimella toimiva valo. Säikähdin suunnilleen kuoliaaksi sitä valoa, kun tosiaan kävelimme metsän keskellä kulkevalla tiellä ja oli niin pimeää, ettei tuota koko hökötystä meinannut nähdä tieltä.

Nyt, monen tunnin ajomatkan jälkeen, olen taas Hampurissa, ja on kyllä ihanaa olla täällä taas! Hampuri on todellakin sopiva kaupunki minulle. Viihdyn täällä loistavasti. Ehkä hieman hassua, että maaseudulta kotoisin oleva tyttö tuntee olonsa kotoisammaksi miljoonakaupungissa kuin maaseudulla.

Ensi viikon loppupuolella tuleva kämppikseni, joka muuten vaikuttaa todella kivalta ja jonka kanssa minulla on paljon yhteistä, tulee Hampuriin ja pääsemme vihdoin katsomaan kämppiä! Päätin siis tosiaan hoitaa asuntojutun näin, kun kimppakämppiin pääseminen näyttää olevan niin vaikeaa. Joku varmaan sanoisi, että teen asiat ihan kamalan vaikeasti, mutta tällä hetkellä minulla on sellainen olo, että juuri näin tämän piti mennäkin. Odottavan aika ei sitä paitsi ainakaan tällä viikolla käy pitkäksi, sillä äiti ja isi tulevat huomenna Hampuriin ja ovat täällä perjantaihin asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti